Triodipaja on v 2011 perustettu, Kouvolan Kuusankoskella sijaitseva putkivahvistimien huoltoon erikoistunut yritys, jonka ydinosaaamista on kitara- ja bassolaitteistojen hallinta.

Vaikka firma on nuori, minulla on kokemusta 80-luvulta asti. Todennäköisesti et ole voinut välttyä kuulemasta modaamiani vahvistimia, sillä niillä soitettua musiikkia on soinut paljon radioissa ja kultalevyillä 90-luvulla.

Uskallan perustellusti sanoa, että koko ääniketju kitaramikrofonista kaiuttimeen on hanskassa. Plektran taakse ei minulla sentään ole keinoja, vaikka soitan toki itsekin.
Plektran takaa se kuitenkin lähtee...

Se miten kukin kuulee soundinsa, onkin monimutkaisempi juttu, eri soittajien käsissä samat laitteet kuulostavat erilaiselta, olen todennut sen kahden pro-soittajan kanssa kitararäkkitestauksessa. Sama kitara - samat säädöt ja ihan eri soundi! Siksi ei voi yleistää jonkin laite-setin sopivan sapluunaratkaisuna kaikille, vaan hallittu kokonaisuus tulee monen pikku asian summana. Pääasia on kuitenkin että lopulta soittaja viihtyy!

Triodipaja ei kuitenkaan ole ”mikähän vahvistin minun kannattaisi ostaa” -palvelu..

Kitarasoundi on kokonaisuus, jossa ketjun mitä tahansa kohtaa muuttamalla saa lopputuloksen kuulostamaan erilaiselta. Tärkein ja vaikuttavin osa soundia on soittaja itse, soittokamat ovat vain välttämätön paha siinä välissä. Mutta kun laitteet tomivat, voi keskittyä siihen tärkeimpään – soittoon! Soittajana voit saada uutta virtaa ja voimaa vaikka vaihtamalla kaiutinelementin komboosi. Kaiuttimissakin on vielä enemmän eroja kuin oluissa.

Hyvät omaan soittotatsiin sopivat laitteet huomaa siitä, kun tarkoitus on ihan vain soitella kamoilla 5 minuuttia, ja sitten huomaakin siihen menneen tunnin... Hyvää omaa soundia ei tarvitse miettiä soittaessa, kun laitteisto tottelee suoraan sormia ja ajatuksia..

Itse kuulun siihen ”vanhan liiton” sukupolveen, joka on vielä opiskellut kouluaikana putkitekniikkaa. Piirrettiin staattisia ja dynaamisia kuormituskäyriä, ihmeteltiin millerin kapasitanssia ja hilavirtoja Samat vanhat perusteet pätevät yhä. En ole kiinnostunuttekemään mallintavia kitaravahvistimia, mielummin teen niitä joita mallinnetaan.

-Lassi Ukkonen

 

Ääni ei ole ääni, ennenkuin se on kulkenut ilman halki. Eikä digitaalista ääntä ole, on vain digitaalimuotoon muunnettua analogista signaalia.
-Esa Kotilainen